21.7.2010
Harrastus-Koirat 4/10!
Loppukesän koirissa on paljon asiaa koiran kanssa harrastamisesta, esimerkiksi voimakävelystä ja potkulautailusta koiran kera sekä kilpailujen toimihenkilöiden kullanarvoisesta vapaaehtoistoiminnasta. Lisäksi harrastusteemaan liittyy hauska testi! Lehdessä vieraillaan myös erilaisissa kesähoitopaikoissa. Rotuesittelyissä ovat perunkarvatonkoira, cockerspanieli ja kaanaankoira.
Seuraava, syksyinen Koirat 5/10 ilmestyy syyskuun puolivälin jälkeen!
21.7.2010
Kommelluksia kerrakseen
Kiitos jälleen uusista koiraturinoista! Koirat-lehti kerää lukijoilta kokemuksia koirista koko vuoden näillä nettisivuilla. Kerro oma tarinasi, niin voit voittaa Koirat-lehden vuosikerran itsellesi tai lahjaksi. Heinäkuun arvonnan voittaja on Emilia Pohja. Onnea!
21.7.2010
Sopivasti liikettä
Koirien 3/10 teemana oli liikunta ja ulkoilu, joten nettigallupissa kysyttiin, saavatko lukijoiden haukut riittävästi liikuntaa. 82 % vastaajista ilmoitti, että kyllä saa. Hienoa! Mukavia lenkkejä kaikille!
19.5.2010
Lue kesäinen Koirat 3/10!
Kesä-Koirissa ollaan ihan(asti) pihalla: hoidetaan puutarhaa, rakennetaan koiratarhaa - ja mikä tärkeintä - laitetaan liikettä koiraan. Peruskoulussa käydään läpi perusasiat: istu, maahan ja seis. Kuvasarjassa taas opetellaan pois pahoista tavoista. Esiteltävät rodut ovat tällä kertaa stabyhoun, borderterrieri ja saksanpaimenkoira.
Seuraava, loppukesän Koirat 4/10 ilmestyy heinäkuun puolivälin jälkeen!
19.5.2010
Koiramainen meno jatkuu...
Kiitos uusista mukavista koirakertomuksista! Koirat-lehti kerää lukijoiden kaikenkarvaisia koirakokemuksia koko vuoden näillä nettisivuilla. Kerro oma tarinasi, niin voit voittaa Koirat-lehden vuosikerran itsellesi tai lahjaksi. Toukokuun arvonnan voittaja on Minna Pernu. Onnea!
19.5.2010
Petutuhoja?
Koirien 2/10 nettigallupin aiheena olivat pentujen aiheuttamat vahingot. Kysymys kuului, tekikö koirasi pentuna PALJON tuhoja. Koiraihmisillä tuntuu olevan hyvinkäyttäytyviä pentuja tai erittäin joustava luonne. 73 % vastaajista omistaa koiran, joka ei ole tehnyt merkittävää määrää tuhotöitä pentuaikoinaan. 27 % on kuitenkin niitä ihanien pikku tihulaisten omistajia.
15.4.2010
Ulkoilupuvun voittaja
Koirat-lehden kupongilla tilauksen tehneiden ja arvontaan osallistuneiden keskuudesta on löytynyt voittaja. Hurtta Pro -ulkoilupuvun voitti Terhi Karvinen Heinolasta. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!
17.3.2010
Koirien pentunumero 2/10 nyt kaupoissa!
Pentuteema johdattaa meidät perusasioiden äärelle: Miksi pentu puree ja mitä naskalihampaiselle pennelille pitäisi tehdä? Miten hoitaa sisäsiisteysprojekti kunnialla? Miltä näyttää pennun käsittelemä sohva? Lisäksi tutustutaan pariskuntaan, jonka koirat ovat yhdistäneet. Upeissa rotuesittelykuvissa poseeraavat silkkiterrieri, berninpaimenkoira ja slovakiancuvac.
Seuraava, alkukesän Koirat 3/10 ilmestyy toukokuussa - taas uusine koiramaisine kujeineen!
17.3.2010
Koiramaista menoa
Kiitos ihanista koirakertomuksista! Koiraihmiset viettävät hännänheiluttajineen varsin värikästä elämää. Keräämme lukijoiden kaikenkarvaisia koirakokemuksia koko vuoden näillä nettisivuilla. Kerro oma tarinasi! Tällä kertaa Onnetar arpoi Koirat-lehden vuosikerran Minna Palokankaalle. Sähköposti tuo lisäohjeita palkinnosta. Kukkuroittain onnea!
17.3.2010
Oma koira tunnetaan!
Koirien 1/10 nettigallupissa kysyttiin, tietääkö omistaja, mitä oma koira pelkää. Ja kyllä tietää! Yli 90 % vastaajista ilmoitti, että oman koiran kammon kohteet ovat selvillä. Ja täten myös ennalta varottavissa ja käsiteltävissä, hyvä niin.
23.2.2010
Bannerikilpailun voittaja löytyi
Bannerin kautta Koirien nettikilpailuun löytäneiden joukosta on nyt arvottu onnellinen voittaja. 50 euron lahjakortin PetNetstoreen voitti Maija Halme Lammilta. Onnea voittajalle ja kiitoksia kaikille tilaajille sekä arvontaan osallistuneille.
15.2.2010
Oletteko kuin kaksi marjaa?
Best-In Oy:n Kuin kaksi marjaa -kilpailu käynnistyi ystävänpäivänä. Kilpailuun osallistutaan lataamalla kuva itsestä ja koirasta kisasivustolle. Kilpailuun osallistuakseen ei tarvitse olla identtinen kaksonen koiransa kanssa ja taiteellista vaikutelmaa saa korostaa erilaisilla apuvälineillä. Netissä äänestetään myös omaa suosikkia. Osallistumis- ja äänestysaika on 14.2.-31.3. Voittaja valitaan Lahden kansainvälisen koiranäyttelyn yhteydessä 24.4.
Kisaa tai äänestä: www.best-in.fi
22.1.2010
Uudistunut Koirat 1/10 nyt myynnissä!
Alkanut vuosi tuo tullessaan uudennäköisen lehden! Uusilla yhtenäisillä teemasivuilla pureudutaan heti kiintoisaan kysymykseen: Tunnetko oman koirasi? Kuvasarjassa opastetaan lapsi - ja aikuinenkin - tutustumaan vieraaseen koiraan oikein. Vuoden aluksi startataan myös koko vuoden kestävä jokakoiran peruskoulu. Rotuesittelyissä komeilevat dogo argentino, maltankoira ja mudi.
Seuraava, keväinen Koirat 2/10 ilmestyy maaliskuussa!
22.1.2010
Oppia ikä kaikki
Kiitos monensorttisista koulutuskokemuksista nettikisassa 6/09! Sadat vastaajat olivat vaivautuneet muistelemaan koirakouluaikojaan... Valikoituja paloja näistä muisteloista ehkä nähdään joskus Koirat-lehdenkin sivuilla. Onnetar arpoi Nutrolin-ravintoöljypullot seuraaville: Satu Mankinen, Oulu; Merje Meisner-Löf, Kalajoki; Meri Pulkkinen, Mikkeli; Tero Miettinen, Tuulos ja Janni Tuokila, Haukipudas.Onnea!
22.1.2010
Kuuliaiset koululaiset
Koirien 6/09 nettigallupissa tiedusteltiin, onko koiran kanssa käyty koirakoulua. Reilut puolet (57 %) vastaajista on koulinut karvaista kumppaniaan järjestetyssä ohjauksessa. Loput lienevät opettaneet lemmikistään kivan koirakansalaisen omin neuvoin.
ROTUESITTELYT numeroissa 1/2005 - 4/2010
Lukijoiden pyynnöstä lista Koirat-lehden rotuesittelyistä:
afgaaninvinttikoira (esitelty nrossa 3/2006)
amerikanakita (1/2006)
australiankarjakoira (6/2007)
australianpaimenkoira (4/2008)
basenji (1/2008)
basset hound (1/2009)
beauceron (4/2006)
belgianpaimenkoira (2/2008)
berninpaimenkoira (3/2010)
bichon frisé (1/2007)
bichon havanais (1/2007)
bordeauxindoggi (3/2006)
bordercollie (4/2009)
borderterrieri (3/2010)
brasilianterrieri (3/2009)
briard (5/2007)
bullterrieri (2/2006)
cairnterrieri (1/2008)
cavalier kingcharlesinspanieli (3/2006)
chihuahua (2/2006)
chow chow (3/2009)
cockerspanieli (4/2010)
collie (4/2006)
coton de tulear (2/2009)
dalmatiankoira (6/2007)
dandiedinmontinterrieri (6/2009)
dobermanni (1/2007)
dogo argentino (1/2010)
englanninbulldoggi (4/2009)
englanninspringerspanieli (5/2009)
espanjanvesikoira (5/2008)
faaraokoira (6/2008)
hovawart (2/2009)
irlanninsusikoira (5/2009)
kaanaankoira (4/2010)
kaukasianpaimenkoira (4/2008)
keeshond (5/2009)
kääpiöpinseri (4/2007)
kääpiösnautseri (1/2005)
kiinanharjakoira (3/2007)
kultainennoutaja (1/2005)
labradorinnoutaja (3/2008)
lapinporokoira (6/2008)
leonberginkoira (1/2008)
lunnikoira (4/2007)
länsigöötanmaanpystykorva (4/2008)
maltankoira (1/2010)
mittelspitz (4/2009)
mopsi (3/2008)
mudi (1/2010)
mäyräkoira (2/2006)
napolinmastiffi (3/2007)
newfoundlandinkoira (4/2007)
novascotiannoutaja (1/2007)
perhoskoira (6/2007)
perunkarvatonkoira (4/2010)
pomeranian (6/2009)
punainen irlanninsetteri (3/2009)
ranskanbulldoggi (2/2007)
rottweiler (1/2006)
russellinterrierit (2/2008)
saksanpaimenkoira (3/2010)
schipperke (3/2008)
shetlanninlammaskoira (6/2008)
silkkiterrieri (2/2010)
siperianhusky (1/2009)
slovakiancuvac (3/2010)
stabyhoun (3/2010)
staffordshirenbullterrieri (2/2008)
tanskalais-ruotsalainen pihakoira (2/2007)
tiibetinspanieli (5/2008)
valkoinenpaimenkoira (5/2007)
vehnäterrieri (2/2009)
venäjäntoyterrieri (4/2006)
venäjänvinttikoira (2/2007)
villakoira (1/2006)
weimarinseisoja (5/2008)
westie (1/2009)
whippet (3/2007)
yorkshirenterrieri (5/2007)